TAPAHTUMAKALENTERI
Georg Friedrich Händelin Messias-oratorio avaa Joroisten Musiikkipäivät Juvan kirkossa. Tämä kaunis ja tunteikas teos kertoo Kristuksen syntymästä, kärsimyksestä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Pelkkää kärsimystä ei kuitenkaan ole luvassa, sillä oratorio on täynnä kauniita kuoro- ja soolo-osuuksia sekä orkesterimusiikkia, joka saa varmasti kuulijan tunteet pintaan.
Messias-oratorio on säveltäjänsä tunnetuimpia teoksia, ja sitä on esitetty ympäri maailmaa jo yli 250 vuoden ajan. Toisen osan päättävä Halleluja-kuoro on yksi taidemusiikin historian tunnetuimpia sävelmiä.
Messias-oratorio esitettiin ensimmäisen kerran Lontoossa vuonna 1743. Kun Händel itse johti teoksen esitystä huhtikuussa 1759, hän sai yllättäen sairauskohtauksen, josta hän ei enää toipunut.
Konsertissa esiintyvät Etelä-Savon maakuntakuoro, solistit Mari Karjalainen, Anu Ontronen, Jere Hölttä ja Heikki Kilpeläinen sekä soitinyhtye. Kapellimestarina toimii Matti Makkonen. Konsertti järjestetään upeassa Juvan kivikirkossa, jossa on käytössä paikkakartta. Paikat valitaan Lippu.fi-verkkokaupassa halutusta lohkosta, josta istumapaikka valitaan ennen konserttia vapaasti.
Tapahtuma alkaa | 19.07.2024 19:00 |
Tapahtuma päättyy | 19.07.2024 20:30 |
Maksimi osallistujamäärä | 1000 |
Hinta / henkilö | 40,00€ |
Järjestäjä | Joroisten Musiikkiyhdistys ry |
Tapahtumapaikan osoite | Juvantie 17, 51900 Juva |
Osta liput täältä | https://www.lippu.fi/event/joroisten-musiikkipaeivaet-juvan-kirkko-17978098/ |
Tapahtuman www-osoite | https://joroinenmusicfestival.fi/tapahtumakalenteri/handel-messias-oratorio/ |
Karttalinkki | Juvan kirkko |